Lyhyt vastaus
Suomi ja ruotsi ovat Suomen kansalliskielet. Jokaisella on laissa tarkemmin säädetty oikeus käyttää omaa kieltään, suomea tai ruotsia, tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa sekä saada keskeiset asiakirjat tällä kielellä. Oikeuden laajuus riippuu kuitenkin viranomaisesta ja asiasta: valtion ja kaksikielisen kunnan tai hyvinvointialueen viranomaisessa yksityinen voi yleensä käyttää kumpaa tahansa kieltä, kun taas yksikielinen kunta käyttää lähtökohtaisesti omaa kieltään.
Viranomaisen on toteutettava oikeudet oma-aloitteisesti; asiakasta ei saa pakottaa tulkiksi itselleen eikä kielioikeutta voi korvata sillä, että henkilöstö sattumalta ymmärtää toista kieltä. Hallintoasian käsittelykieli, päätöksen kieli, tulkkaus ja käännös määräytyvät kielilain yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan. Tuomioistuimissa säännöt vaihtelevat hallinto-, rikos-, riita- ja hakemusasioissa.
Lait ja sitovat normit annetaan suomeksi ja ruotsiksi. Perusopetus on järjestettävä erikseen kummallekin kieliryhmälle kunnassa, jossa on molempia, ja lukioiden sekä yliopistojen opetuskielestä säädetään erikseen. Julkisissa viroissa voidaan vaatia tehtävien edellyttämää kielitaitoa. Yksityisessä työelämässä kielilaki ei anna yleistä oikeutta käyttää valitsemaansa työkieltä, mutta kieleen perustuva syrjintä on kielletty; kielivaatimuksen on perustuttava aidosti työhön ja oltava oikeasuhtainen.
Perustuslaillinen lähtökohta
alkaa yksiselitteisesti:
Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.
—
Säännös turvaa oikeuden käyttää viranomaisessa omaa kieltä ja saada toimituskirjat tällä kielellä laissa säädetyllä tavalla. Julkisen vallan on lisäksi huolehdittava suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan. Kyse ei siten ole vain tulkkauksesta yksittäisessä asiassa, vaan palvelurakenteista, koulutuksesta, tiedottamisesta ja tosiasiallisesta yhdenvertaisuudesta.
Kielilaki 423/2003 toteuttaa perusoikeuden. Sen tavoite on oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja hyvä hallinto kielestä riippumatta sekä se, että oikeudet toteutuvat ilman erillistä vetoamista. Viranomainen saa aina antaa laissa vaadittua parempaa kielellistä palvelua.
Ratkaiseeko henkilön äidinkieli vai viranomaisen asema?
Kielellisen jaotuksen perusyksikkö on kunta. Kunta on kaksikielinen, jos suomen- tai ruotsinkielinen vähemmistö on vähintään kahdeksan prosenttia tai 3 000 henkilöä. Kaksikielinen kunta muuttuu väestöperusteella yksikieliseksi vasta, jos vähemmistö on alle 3 000 ja alle kuusi prosenttia. Valtioneuvosto vahvistaa jaotuksen kymmeneksi vuodeksi; kunta voi pyytää kaksikielistä asemaa myös ilman raja-arvojen täyttymistä.
Valtion keskushallintoviranomainen on kaksikielinen. Alueellisen valtion, hyvinvointialueen, hyvinvointiyhtymän tai muun viranomaisen asema riippuu sen virka-alueesta. Viranomainen on kaksikielinen, jos alueeseen kuuluu erikielisiä kuntia tai vähintään yksi kaksikielinen kunta. Kunnan oma viranomainen seuraa kunnan asemaa.
antaa yksityiselle oikeuden käyttää suomea tai ruotsia valtion viranomaisessa sekä kaksikielisessä kunnan tai hyvinvointialueen viranomaisessa. Yksikielinen kunta tai hyvinvointialue käyttää normaalisti omaa kieltään. Poikkeuksena henkilö saa käyttää omaa kansalliskieltään viranomaisen aloitteesta vireille tulleessa asiassa, joka välittömästi koskee hänen tai huollettavansa perusoikeuksia tai hänelle asetettavaa velvoitetta.
Oma kieli ei ole aina väestötietojärjestelmän merkintä. Tosiasiallisesti kaksikielinen henkilö voi yksittäisessä asiassa valita suomen tai ruotsin. Asian vireillepanokieli on käytännössä vahva osoitus valinnasta, ellei muuta ilmene.
Julkinen palvelu ja tiedottaminen
Kaksikielisen viranomaisen on palveltava molemmilla kielillä ja osoitettava yleisölle käyttävänsä niitä. Kielilain 23 § vaatii oma-aloitteisuutta: palvelua ei rakenneta niin, että asiakas joutuu vaatimaan oikeuttaan, etsimään tietyn virkamiehen tai hyväksymään olennaisesti hitaamman palvelun ruotsiksi.
Kaksikielisen viranomaisen yleisötiedotteet, kuulutukset ja julkipanot annetaan molemmilla kielillä. Koko maan kannalta olennainen henkeä, terveyttä, turvallisuutta, omaisuutta tai ympäristöä koskeva tieto on ministeriön vastuulla saatettava saataville suomeksi ja ruotsiksi. Kaikkia laajoja taustaraportteja ei tarvitse kääntää sanasta sanaan, mutta molempien väestöryhmien tosiasiallinen tiedontarve on turvattava.
Viranomainen ei voi vedota tietojärjestelmään oikeuden laiminlyömiseksi. Ratkaisussa ulosoton päätökseen oli muodostunut suomen- ja ruotsinkielisiä osia. Oikeuskansleri totesi päätöksen kielilain vastaiseksi: käsittelyasiakirjoissa voidaan käyttää molempia kieliä, mutta varsinainen päätös annetaan yhdellä käsittelykielellä. Viraston tuli korjata ohjeistus ja koulutus.
Lainsäädäntö molemmilla kansalliskielillä
määrää:
Lait säädetään ja julkaistaan suomen ja ruotsin kielellä.
—
Sama koskee asetuksia ja viranomaisten oikeussääntöjä. Lakiehdotus julkaistaan molemmilla kielillä, vaikka valmistelumietinnön koko teksti on lähtökohtaisesti suomeksi ja ruotsiksi julkaistaan tiivistelmä. Jos asia on erityisen merkittävä ruotsinkieliselle väestölle tai Ahvenanmaalle, koko mietintö julkaistaan ruotsiksi. Molemmat säädöstekstit ovat virallisia; soveltajan tehtävä on ristiriitatilanteessa tulkita niitä yhdessä lain tarkoituksen kanssa, ei kohdella ruotsinkielistä tekstiä epävirallisena käännöksenä.
Ahvenanmaa on erillinen kokonaisuus: sen viranomaiskielestä ja suhteesta valtakunnan viranomaisiin säädetään itsehallintolaissa. Saamen ja muiden kielten oikeuksilla on omat lakinsa, joita kansalliskielten järjestelmä ei poista.
Hallintoasian kieli ja asiakirjat
Kaksikielisessä viranomaisessa hallintoasian käsittelykieli on asianosaisen kieli. Jos asianosaiset ovat erikielisiä, viranomainen valitsee kielen heidän oikeutensa ja etunsa perusteella; viime kädessä käytetään virka-alueen enemmistökieltä. Yksikielinen viranomainen käyttää omaa kieltään, ellei se päätä toisesta kielestä.
Päätös laaditaan käsittelykielellä. Kaksikielisen viranomaisen on käytettävä ilmoituksessa, kutsussa tai kirjeessä vastaanottajan kieltä, jos se tiedetään tai voidaan kohtuudella selvittää, taikka molempia kieliä. Jos oikeutta, etua tai velvollisuutta koskeva keskeinen asiakirja on toisella kansalliskielellä, valtion tai kaksikielisen viranomaisen on pyynnöstä annettava tarpeelliselta osalta maksuton virallinen käännös. Virallisen käännöksen virhe korjataan ja korjattu asiakirja annetaan maksutta.
Koulutus
velvoittaa kunnan, jossa on suomen- ja ruotsinkielisiä asukkaita, järjestämään esi- ja perusopetuksen erikseen molemmille kieliryhmille. Koulun opetuskieli on 10 §:n mukaan suomi tai ruotsi; osa opetuksesta voi olla muulla kielellä vain, jos oppilaan mahdollisuus seurata opetusta ei vaarannu. Opetussuunnitelmat hyväksytään erikseen kieliryhmille.
Lukion opetuskieli on suomi tai ruotsi, ellei järjestämisluvassa ole lisäksi muuta kieltä. Yliopistolaki nimeää yliopistokohtaiset opetus- ja tutkintokielet: esimerkiksi Helsingin yliopisto ja Taideyliopisto ovat suomen- ja ruotsinkielisiä, Åbo Akademi ja Svenska handelshögskolan ruotsinkielisiä, ja useimpien muiden lakisääteinen kieli on suomi. Yliopisto voi lisäksi käyttää muita kieliä. Opetuskieli ei tarkoita, että jokainen yksittäinen kurssi on aina tarjottava molemmilla kielillä; oikeus seuraa koulutuksen järjestäjän lakisääteisestä tehtävästä, luvasta ja opetussuunnitelmasta.
Työelämä ja kielitaitovaatimukset
Julkisyhteisön on varmistettava, että henkilöstön kielitaito riittää sen palveluvelvollisuuksiin. Kielitaitolaki 424/2003 vaatii ilmoittamaan viran säädetyt kielitaitovaatimukset ja tehtävässä tarvittavan tai eduksi luettavan taidon. Korkeakoulututkintoa edellyttävässä valtion virassa kaksikielisellä alueella pääsääntö on enemmistökielen erinomainen sekä toisen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Kelpoisuusehdon täyttäminen ei silti vapauta virastoa järjestämästä käytännön palvelua toimivaksi.
Yksityiseen työnantajaan kielilain viranomaispalvelusäännöt eivät yleensä sovellu, ellei yritys hoida julkista hallintotehtävää tai erityislaki velvoita sitä. kieltää kuitenkin syrjinnän kielen perusteella. Työnantaja voi vaatia suomen, ruotsin tai muun kielen taitoa, jos vaatimus on aidosti työn tehtävien kannalta ratkaiseva ja oikeasuhtainen. Peitelty, tarpeettoman korkea tai epäjohdonmukaisesti sovellettu vaatimus voi olla välitöntä tai välillistä syrjintää. Työelämän syrjintää valvoo työsuojeluviranomainen, ja hyvitystä voidaan vaatia käräjäoikeudessa.
Tuomioistuimet ja rikosprosessi
Hallintotuomioistuimessa sovelletaan pääosin hallintoasian kielisääntöjä. Kaksikielisen tuomioistuimen hallintoriidassa yksityisen kieli määrää käsittelykielen hänen ja viranomaisen välillä. Rikosasiassa kaksikielisen tuomioistuimen kieli on vastaajan suomi tai ruotsi; riita-asiassa yhteinen kieli, tai erimielisyydessä tuomioistuimen oikeus- ja etuarvio. Muutoksenhaku jatkuu tavallisesti alemman asteen kielellä.
Esitutkinnassa kaksikielisen viranomaisen alueella käytetään epäillyn suomea tai ruotsia. Jokainen saa silti käyttää kielilain 10 §:n mukaisesti omaa kansalliskieltään, ja viranomainen järjestää tarvittaessa tulkkauksen valtion kustannuksella. Muunkielisellä epäillyllä on erillinen oikeus ymmärtämäänsä kieleen, tulkkaukseen ja olennaisten asiakirjojen käännöksiin. Kansalliskielen asema ei siis heikennä Euroopan ihmisoikeussopimuksesta ja EU-oikeudesta johtuvia puolustautumisoikeuksia.
Johtopäätös
Suomen kaksikielisyys ei tarkoita yhtä samanlaista palvelusääntöä kaikkialla. Perustuslaki asettaa yhdenvertaisen tavoitteen, mutta kielilaki, viranomaisen alueellinen asema ja asian laji määrittävät käytännön oikeuden. Lainsäädäntö on virallisesti kaksikielistä, viranomaisen on toimittava oma-aloitteisesti, koulutus rakentuu rinnakkaisille kieliryhmille ja julkisen henkilöstön kielitaito mitoitetaan tehtäviin. Työelämässä kielivaatimus on sallittu tarpeeseen, ei syrjintään. Hallinnossa ja tuomioistuimessa käsittelykielen, päätöksen, tulkkauksen ja käännöksen oikea erottaminen ratkaisee, toteutuuko oikeus käytännössä.
Lähteet
This article provides general legal information, not advice for a specific matter. Laws, facts and procedural deadlines may change the result. Follow the linked primary sources and obtain local advice before acting.